• @[email protected]
    link
    fedilink
    suomi
    55 hours ago

    Effillä on varsin hyviä pointteja CSAMin(kin) osalta, mutta onhan tuo koko ChatControl niin kuolleena syntynyt ajatus että ei pysty ymmärtämään miksi se kerta toisensa perään nousee pinnalle. Rikollisen materiaalin levittämiseen on sen miljoona eri teknistä keinoa ja, kuten jutussakin mainitaan, nämä ennakkoskannaukset lähinnä helpottaisivat lapsipornon levittäjiä piiloutumaan entistä paremmin mutta siinä samalla kaivetaan kyllä melkoinen monttu ihan tavan sukankuluttajien tietoturvaan.

    Ja tässä ei auta perinteinen ‘jos ei ole mitään salattavaa’-mantra, sillä jos kryptoihin pakotetaan takaovia, niin niistä ovista pääsee kyllä sitten kulkemaan muutkin kuin länsimaisella moraalilla varustetut viranomaiset. Ja vaikkei pääsisikään, niin ainakin itänaapurille oletettavasti kelpaisi ihan hyvin että valtiolliset toimijat pääsevät nuuskimaan viestinvälitystä vielä nykyistäkin tehokkaammin.

    Plus sitten vielä erilaiset harrastepohjalta toimivat alustat, kuten vaikka tämä meidän sopuli.xyz, joiden ylläpito joutuisi sitten pistämään resursseja (sekä aikaa että rahaa) tuon toteuttamiseksi, jolloin pienten toimijoiden mahdollisuudet kilpailla metaa, twitteriä, reddittiä ja muita vastaan heikkenevät entisestään. Ja tuossa on oletettavasti joku sanktio tarjolla, jos valvontaa ei toteuta riittävän hyvin, joka kyllä toimii tehokkaana pelotteena tarjota yhtään mitään yhteisöpalvelua kenellekään julkisessa verkossa.

    Ja päälle kaikki sata muuta syytä, miksi tuo esitys on ihan oikeasti täysin susipaska, sekä teknisesti että ajatusmaailmaltaan.