Jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt, SDP:tä äänestäisi 22,8 prosenttia vastaajista, kokoomusta 19,8 ja perussuomalaisia 19,2.

SDP:lle valui kannatusta odotetusti vihreiltä ja vasemmistoliitolta, mutta myös RKP:lta, kokoomukselta ja perussuomalaisilta.

– Ilmassa on ollut paljon pohdintaa siitä, jäävätkö entiset vihreiden ja vasemmiston äänestäjät SDP:n riveihin – ja toistaiseksi ovat jääneet.

SDP on vaihtamassa puolueen johdon syyskuun alussa. Eduskunta aloittaa työnsä sen jälkeen. Viimeisin kannatusmittaus voi olla jo tuoreeltaan saatavana silloin. Voi tulla mielenkiintoiset viikot.

  • @trespassenger
    link
    suomi
    14
    edit-2
    1 year ago

    Vähän on saranat Valtioneuvoston ovissa päässeet kulumaan, kun PS:n “oho, nekö onkin päivänselviä rasisteja” -nostoja on käyty yksi kerrallaan läpi.

    Ihmettelen tuota, ettei Orpo Piruparka ole sen vertaa selkärankaa saanut kaivettua lomalla, että olisi edes jotenkin pitänyt veneensä kurssissa. Tällä hetkellä pelottaa, että sillä ei taida airotkaan ehkä ihan olla kunnossa, tai edes mukana.

    • Random_Character_A
      link
      suomi
      101 year ago

      Voi olla että on lupailtu suuntaan jos toiseen hiukan röyhkeampiäkin muutoksia, joita saadaan läpi persujen avulla, kuhan annetaan niiden leikkiä mamu-kysymyksillä. Nyt kun luurangot kolisee persujen kaapissa, ollaan valmiita siristelemään silmiä ja kieltämään ongelmat.