Tuli taas juhannuksena käytyä Itä-Suomessa isän vanhalla kotipaikkakunnalla ja kyllähän se aika kuihtuvaa seutua on. Juhannuksena toki oli tavallista enemmän ihmisiä liikkeellä, luultavasti pääsääntöisesti kesämökkiläisiä.
Kirkonkylällä pisti silmään, että liikennettä oli todella vähän ja ihmisten keski-ikä korkea. Autokannasta voi sanoa sen verran, että Tesloja ei näkynyt ja keskimäärin liikenteessä oli vanhempia autoja kuin pääkaupunkiseudulla. Auto tuolla on kuitenkin pakko omistaa, sillä palveluita ei juuri ole eikä joukkojen puuttuessa joukkoliikennettäkään.
En uskalla luvata alueelle kovinkaan ruusuista tulevaisuutta. Nykyisellä väestönkehityksellä en pitäisi varmana, että edes kirkonkylässä kannattaa jatkossa pitää ruokakauppaa ja alakoulua, jotka sieltä vielä löytyvät. Syrjäisemmistä kylistä viimeisetkin koulut ja kaupat lähtivät 2000-luvun alkupuolella. Itä-Suomessa on vielä erityishaasteena pitkät etäisyydet kasvukeskuksiin ja se, että moni yritystoiminta on ollut enemmän tai vähemmän riippuvainen venäläisistä matkailijoista.
En ole Itä-Suomesta, vaan Kainuusta. Meillä on paljon samoja ongelmia, joskin ei kaikkia (esim täällä on tuulivoimaa ja it:tä). Mutta kaupungistuminen sanoisin, on pakollista. Kainuussakin yli 50% väestöstä asuu Kajaanissa tai Sotkamossa. Ongelma iskee siinä vaiheessa, jos kaupungitkin kuihtuvat. Kajaani junnaa aika paikallaan, pientä väestön vähenemistä jota jarruttaa vain maahanmuutto. Sotkamossa on jostain kumman syystä kasvanut väestö hieman viimeaikoina, onnea heille. Jos kaupungitkin jätetään heitteille tyylillä “muutakaa helsinkiin jos ei kelpaa lol”… Niin koen sen ongelmaksi. Jos miettii Itä-Suomea, niin Joensuu elää käytännössä täysin yliopiston voimalla. Artikkelissa mainitulla Savonlinnalla ei hyvin mene, kun viimeisetkin yliopistolinjat vietiin sieltä pois. Samoin kävi Kajaanille ~10 vuotta sitten, että opettajankoulutuslaitos siirrettiin Ouluun. No nyt ollaan sentään varhaiskasvatusta tuomassa takaisin.
Nuoret eivät jää kaupunkiin, jossa ei ole 3.asteen opiskelumahdollisuuksia. AMKit on toki hyvä olla, mutta yliopistolinjojakin tarvitaan. On huomattavasti hankalampaa houkutella ihmisiä palaamaan. Tämä näkyy myös kulttuurissa, esim. minulle sateenkaari-ihmisenä voit kuvitella että on tällä saralla Kajaanissa hieman hiljaisempi meno.
Peräkylän peräkylää ei varmaan saada “pelastettua”. Mutta pienet kaupungit voi. Aina sanotaan, että “ei ole järkeä missään Kainuun yliopistossa”. No ei olekaan, mutta on enemmän kuin järkeä hajauttaa yliopistolinjoja myös pienempiin kaupunkeihin. Itä-Suomen yliopistolle tämä on mielestäni sujunut hyvin (no, Joensuulle ja Kuopiolle. RIP Savonlinna).
Ja olenko itse harkinnut Kajaanista poistumista? Olen. Miksi? Vain ja ainoastaan yksinäisyyden tähden. Peruskoulussa ja lukiossa saadut kaverit ovat melkein kaikki muuttaneet pois. Uusia kavereita on liki mahdoton hankkia. En ymmärrä, mikseivät tällaiset kunnat ole jo aloittaneet pyörittää jotain nuorten aikuisten ystävystymispalveluita, jos kerran syrjäytyminen ym. kiinnostaa. Mä olen ainakin jo ihan murtumispisteessä.
No, tässä joitain ajatuksia.
Jep, yliopistotason korkeakoulutus on todella tärkeää nykyisin, ja on helppo huomata miten paljon se vaikuttaa kaupunkien elinvoimaisuuteen. Itse Lahesta kotoisin olevana (vaikken siellä enää asukaan) olen huomannut yllättävän ison muutoksen kaupungin kiinnostavuudessa LUT:n uudelleenbrändäyksen myötä (vaikka tuota aikanaan moni pilkkasi, minä mukaanlukien). Junnuna yläasteella ja lukiossa ollessa tuntui siltä, että kaupunki kuolee ympäriltä omiin leikkauksiinsa kun silloisen Suomen työttömimmän (suuren) kaupungin budjetti revittiin väkisin plussalle, sen jälkeen kehitys on ollut positiivisempaa.
Isoista kaupungeista Lahti ja käsittääkseni Pori, joilla ei ole omaa yliopistoa, ovat jääneet jalkoihin huonommalla sijainnilla oleville yliopistokaupungeille, kuten Kuopiolle ja Jyväskylälle, ja nyt tuota kaulaa pyritään kuromaan umpeen muiden yliopistojen sivuhaaroilla mahdollisimman hyvin. Lisäksi monilla on ollut ties mitä maineenkiillotuskamppista meneillään. Itsekin tuli opiskelujen myötä muutettua pois, ja vaikka aluksi haaveilin pitkään muuttamisesta takaisin kotikaupunkiin ehti aikaa kulua sen verran, että elämä tuli rakennettua lopulta muualle.
Paikallisilla yrityksillä on ainakin Lahdessa edelleen ongelmana se, ettei korkeakoulutettua työvoimaa meinaa löytyä kaupungin yritysten tarpeisiin – kaupungissa on koulutusta liian vähän, ja muilta paikkakunnilta on vaikeaa houkutella ihmisiä muuttamaan, etenkin kun paikallisilla firmoilla on hivenen vanhentunut käsitys korkeakoulutettujen palkkatasosta. Kaupungissa, josta reissaa junalla 45 min Pasilaan, on korkeakoulutetuille käytännössä tarjottava myös Helsingin palkkataso.
Tuollaiset ystävystymispalvelut yms. on kyllä asioita mitä olen itse nähnyt puuhattavankin, myös suuremmissa kaupungeissa. Hyvin usein noissa on ongelmana palvelujen saavutettavuus, sillä tieto ei kovin hyvin kulje noista kunnan järjestämistä menoista eteenpäin. Lisäksi vallalla tuntuu edelleen olevan sitkeästi ajatus, jossa nuoret aikuiset kyllä osaa hoitaa kaiken tutustumisensa itse – reliikki ajoilta, jolloin niitä tapahtumia tutustumiseen oli paljon (tansseja, liiton kesäpäiviä, ylipäätään yhteisöllisyyttä aikuisiälle minkä kautta sosiaalista verkkoaan voi rakentaa). Ennen tuollaisia palveluita järjesti kylä- ja muut yhteisöt, joita on edelleen paikoin olemassa – käsittääkseni esimerkiksi Vuolenkoski on pysynyt yllättävän elinvoimaisena paikallisten toiminnan ansiosta.
Tämä on kyllä hyvä pointti.
Kaakkois-Suomessa huomaa mielestäni myös selkeästi yliopiston vaikutuksen. Yliopistokaupunki Lappeenranta on onnistunut pysymään elinvoimaisena ja väkiluvultaan vakaana kun taas Kymenlaakson suurimpien kaupunkien Kotkan ja Kouvolan, joissa kummassakaan ei ole yliopistoa, väkiluvut ovat romahtaneet.