Jalmari Vuola, 32, on entinen jalkapallohuligaani, joka kertoo väkivallan jättämistä jäljistä.
Vuola osallistui sovittuihin joukkotappeluihin syrjäisissä paikoissa, ns. metsätappeluihin.
Vuola ei halua kannustaa ketään huliganismiin ja korostaa sen vaarallisuutta ja seurauksia.
Tavallaan ymmärrän tuollaisten järjestettyjen tappelujen merkityksen, kun arkielämä on niin tylsää ja kaivataan adrenaliinipiikkiä ja jännitystä. Kun kyse on huliganismista, niin varmasti se vetää puoleensa ihmisiä joilla on rikostaustaa ja sitten vaikuttaa rikoksen tielle menemiseen, ja Jalmarihan on istunut vankilassa. Jalkapallohuliganismia en muuten ymmärrä: miten jonkun joukkueen kannattamisesta tehdään niin iso osa identiteettiä, että ollaan valmiita tappelemaan sen puolesta?
Veikkaan, että moni näistä huligaaneista ei ole edes intohimoisia faneja, vaan heillä on vaan halua kuulua johonkin ”jengiin” ja saada kicksejä ja jännitystä elämään. ”adrenaliinin metsästäjiä” on monenlaisia.
Jotenkin itsestä tuntuu hieman lapselliselta, että aikuiset sopivat joukkotappelun metsää.
Toki mielenkiintoista kuulla tälläisestä kulttuurista, mutta koko ajan lukiessa kyselee mielessään että ”miksi”.
Lapsellista ja tyhmää ihan takuulla, mutta joskus kamppailulajeja harrastaneena näkisin, että jollakin tavalla hallittu väkivalta on joillekin tosi palkitsevaa. Ennen matsia ja sen aikana tulee adrenaliinia, ja sen jälkeen endorfiineja, mikä koukuttaa helposti. Ja tuommoisessa joukkotappelussa on vielä yhteisöllisyyttä, jota ei millään löydy arjessa. Kaiken tuon saisi tosiaan myös kehästä, molskilta tai tatamilta, mutta sitten jos päälle laitetaan vielä joku epäsosiaalinen personallisuushäiriö ja halu vaan riehua, niin selittäviä tekijöitä alkanee olla kylliksi.
Muuten olisin melkein sitä mieltä että tehkööt aikuiset keskenään mitä haluaa, mutta noilla huligaaneilla tuppaa olemaan myös taipumusta käydä sivullisten päälle, hajottaa paikkoja ja käyttäytyä muutenkin häiritsevästi, niin ajattelen että pärjättäsiin aika hyvin ilmankin.
