Ruutuelämä rapauttaa parisuhteita ja lyhentää uusien suhteiden kestoa. Yhdyntöjäkin on kaikkialla maailmassa ja melkein joka väestöryhmässä vähemmän kuin ennen. ”Se on tullut kaikille yllätyksenä”, sanoo Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirch. ”Seksuaalisen vapautumisen ja vallankumouksen aikaan 1960- ja 1970-luvulla oli kaikenlaisia toiveita ja kauhukuvia tulevaisuudesta, mutta ei kukaan osannut ennustaa, että ihmisten välinen seksi vähenisi!”
Ensinnäkin pariutumiseen vaikuttaa rajattoman tarjonnan paradoksi: jos voi näennäisesti valita kenet vain, lopulta ei valitsekaan ketään. Paine valintaan poistuu, kun deittipalvelut pysyvät aina käden ulottuvilla ja nettiporno tarjoaa hetken helpotusta. Isoissa kaupungeissa monet hyvin pärjäävät miehet eivät pariudu nuorina vaan nautiskelevat asemastaan. He pitävät kierrossa montaa kumppania ja ajattelevat perustavansa perheen vasta nelikymppisenä. Tai eivät kaipaa perheellistymistä lainkaan.
Kuvitellaan vaikkapa erityisen komea lääkäriopiskelijamies, jolla riittäisi kysyntää ainejärjestönsä naisten keskuudessa: sata naista voisi mieluusti käydä treffeillä hänen kanssaan. Mutta jos mies yrittäisi tapailla sataa naista, toiminta tulisi pian kaikkien tietoon ja vähentäisi hänen haluttavuuttaan. Samalla nousisi vähemmän komeiden ja vähemmän huikentelevaisten miesten suosio. Internetissä voi kuitenkin tavata suuren määrän mahdollisia kumppaneita hyvin anonyymisti ja ilman sosiaalista rankaisua. ”Joillekin tämä toimii erinomaisesti.”
Yksiavioisuudesta puhuminen ei ole nyt muodissa. Pitkien avioliittojen puolustus leimataan helposti konservatiiviseksi. Kaikenlaisen suhdeanarkian taas oletetaan tuovan onnellisuutta. Tutkimusten valossa vakaus ja pitkät liitot ovat kuitenkin yhteydessä terveyteen, pitkäikäisyyteen ja onnellisuuteen. Pitkä liitto vastaa myös ihmisten omia toiveita. Väestöliiton Perhebarometreissa valtaosa suomalaisista valitsee pitkät liitot toivotuimmaksi suhdemuodoksi, vaikka vaihtoehtona olisi monta partneria yhtä aikaa tai irralliset seksisuhteet.
Internetin ja teknologian vallankumous näkyy parisuhteiden muodostumisessa myös epäsuoremmin. Monet perinteiset suorittavat miesammatit ovat kadonneet, tai ainakin niiltä on kadonnut arvostus. Palkassa ne ovat jääneet tietoteknisempien ammattien jalkoihin. Samalla naisten koulutustaso on selvästi ohittanut miesten koulutustason. Tilastollisesti on pitkään tiedetty, että naiset tavoittelevat yhteiskunnassa pärjäävää miestä. Miehet kiinnittävät enemmän huomiota naisen ikään ja ulkonäköön, erityisesti lyhyissä suhteissa. Kun nuorten miesten yhteiskunnallinen status suhteessa naisiin on laskenut, isompi osa heistä jää naisten tutkan alapuolelle. Ihminen on muutakin kuin ammattinsa tai ulkonäkönsä, mutta parinhakusovelluksissa hän usein pelkistyy juuri näihin kahteen ominaisuuteen. Väline lisää ulkokohtaisten asioiden painoa. Ihmiset eivät voi tehdä vaikutusta luonteellaan ja käytöksellään.
Lisäksi tulee huomioida sekin, että internetin deittailusovellukset ovat kaupallisia tuotteita jotka ovat käytännössä muutaman firman käsissä. Deittailusovellukset ovat sosiaalisen median sovelluksia eli käytännössä luonnollisia mono- tai oligopoleja.
Tästä seuraa sitten monenlaista harmia. Esimerkiksi Tinder käyttää jonkinlaista algoritmia käyttäjien luotettavuuden todentamiseen. Jos algoritmi päättää että saat bannit, niin sitten olet ikuisesti bannittuna. Ei siinä muuten mitään, mutta sellaista algoritmia ei ole vielä keksitty, joka ei voisi tehdä virhettä. Valittaa et voi ja täsmällistä syytä banneille ei ilmoiteta. Lienee aika selvä asia, että Tinderillä pitäisi olla hiukan enemmän vastuuta toiminnastaan koska Tinderistä pois potkiminen voi tarkoittaa lähestulkoon parisuhdemarkkinoilta pois sulkemista. Noh, ei sentään ihan, mutta siihen suuntaan ollaan vahvasti menossa koska suurin osa ihmisistä löytää kumppanin nykyään internetistä.
Deittisovellusten yksi iso ongelma on myös se, että ihmiset pitkäaikaisessa parisuhteessa ei käytä deittisovelluksia. Joten käytännössä hyvin toimiva deittisovellus olisi sellainen joka menettää käyttäjänsä ja täten myös rahansa, joka ei ole taloudellisesti kannattavaa.
Yhteiskunnassamme on melko vähän asioita mihin tietokoneet ja internet eivät olisi jollain tapaa vaikuttaneet. Tähän kun vielä lisää yksilökeskeisen kulttuurimme ja sen miten ihmiset ovat pakkautuneet isompiin kaupunkeihin, niin uusien samanhenkisten ihmisten tapaaminen ilman internettiä kuulostaa vähintäänkin työläältä.
Tuntuu että oman sukupolveni takana tulee polyamorian ja deittisovellusirtosuhteiden aalto. Jopa siinä määrin, että oman ikäluokkani sinkuksi päätyneet yksilöt hokevat noita termejä muodossa tai toisessa.
Koska en ole konservatiivinen, niin pitää myöntää, että kateellisena tässä panettelen. Onko se isolla kaavalla parempi vai onko kohta enemmistö vahinkolapsia ja yksinhuoltajia?
Silti en vaihtaisi rakasta jo kohta rypistyvää emäntääni mihinkään.
